4. Alkukankeus = initial stiffness: helpottamassa

 Moi,

nyt alkaa olemaan ensimmäinen viikko koulua purkissa ja sanonpahan vaan, että kyllä täällä aika erilaista on kuin kotimaassa! Maanantaina oli vaihtareiden orientaatio, jossa käytiin paljon asiaa läpi muutaman tunnin ajan. Heti sen perään meillä oli mahdollisuus tavata mentoreita, jotka meille oli annettu esitietolomakkeen perusteella. Oma mentorini oli tosi mukava ja iloiselta vaikuttava tyyppi, jonka kanssa olisi tarkoitus mennä joku päivä laskettelemaan tai muuten ulkoilemaan lähialueille. Ihanaa, kun niin moni on valmis lähtemään tekemään kaikenlaista!

Tiistaina alkoikin kurssit pyörimään ja heti ensimmäisenä päivänä oli kolme luentoa. Opettajat vaikuttavat mukavilta ja innostavilta, mikä on mukava huomata. Esittäydyin kaikille ensimmäisen luennon lopuksi, jotta he osaavat huomioida kielitaitoni vaikutuksen sekä sen, että saatan olla hyvinkin hukassa alkuun. Yleisestikin kaikki, kenelle olen kertonut olevani vaihto-opiskelija ja Suomesta, ovat olleet hyvinkin innoissaan asiasta ja kyselleet kaikenlaista. Monet ovat pistäneet myös aksenttini merkille. Kehujakin siitä on tullut! 

Yliopiston tanssisalista on mielettömät näkymät vuorille!

Keskiviikkoiltana oli kansainvälisen ohjelman ensimmäinen kokoontuminen, missä juteltiin enemmän muiden vaihtareiden kanssa ja syötiin pizzaa. Eilen eli perjantaina oli toinen kokoontuminen keskustan jäätelöbaarissa, josta jatkoimme matkaa kotibileiden muodossa eräälle mentoreista. Siellä ilta kului biljardia ja muita pelejä pelaillen sekä tutustuen paremmin toisiin. Osa porukasta jatkoi vielä iltaa baariin, mutta itse menin toisen suomalaisen kanssa kotiin nukkumaan, sillä aamulla meidän piti herätä aikaisin hiihtoretkeä varten.

... Mitä ei koskaan sitten tapahtunutkaan. Yllätys! Menimme aamulla Outdoor Programsin toimipisteelle ja sieltä meille kiusallisesti kierrellen ilmoitettiin, että kyyti oli lähtenyt tuntia aiemmin. Meille ei ollut tullut retkestä mitään infoa, joten menimme 8:30 paikalle. Koska koko hässäkkä meni järjestäjien piikkiin, tarjosivat he meille hyvityksenä paikkoja parin viikon päästä järjestettävälle retkelle, jossa hiihdetään ja
mennään pulikoimaan sen lisäksi kuumiin lähteisiin.
Aivan hyvä diili, jos meiltä kysytään!

Hymyssä suin kohti uusia pettymyksiä!

 

Aamun sekoilusta johtuen meillä vapautui kokonaan tämä päivä, joten suuntasimme kuntosalille tekemään ensimmäisen kunnon treenin ja sieltä menimme brunssille. Saimme pari quebeciläistä vaihtaria kanssamme Targetiin isolle ostosreissulle, joten saimme ruksattua lähes kaikki tarpeelliset asiat vihdoin ostoslistalta. Koska olin ottanut mukaan vain pienet kosmetiikkatuotteet, oli ihana kierrellä käytävillä heittämässä kärryihin kaikki tarvittava, mitä oli viikon aikana kaivannut. Target oli erilainen kuin Walmart ja meni näistä kahdesta jättikaupasta kyllä ehdottomasti edelle. Hetkittäin naurattaa olla näin turistina liikenteessä, mutta toisaalta on todella kiehtovaa nähdä ja kokea tosielämässä ne paikat ja brändit, mitä on nähnyt vain sarjoissa tai sosiaalisessa mediassa. Pikkuhiljaa sitä alkaa sisäistämään, että täällä sitä nyt ollaan.

Tää on kyllä just sitä - aivan Amerikkaa!

- Vilma

3. Kotiutuminen aloitettu

 Moi,

täällä on nyt toinen kokonainen päivä menossa Amerikan maaperällä! Matkustaminen meni melko vaivatta, eikä onneksi tullut mitään sen kummallisempia sydämentykytyksiä tai mutkia matkaan. Lensin tosiaan Dallasin kautta Grand Junctioniin ja täällä päässä sain kyydin kampukselle koulun puolesta. Ensikosketus amerikkalaisiin toi ymmärryksen siitä, että he ovat oikeasti ihan megasosiaalisia. Olin melkoisen väsynyt matkan jäljiltä, joten kanssakäyminen vaati aika paljon ponnistelua hetkittäin. Toisaalta, kaikki tapaamani ihmiset olivat ystävällisiä ja avuliaita. Tapasin myös kaksi kolmesta kämppiksestäni, mutta sen enempää ei vielä tutustuttu toisiimme esittäytymistä lukuunottamatta. 

Eilen menimme kahden muun suomalaisen ja erään saksalaisen vaihtarin kanssa yhdessä brunssille koulun ruokalaan, mikä yllätti kyllä positiivisesti. Oli todella häkeltynyt olo ja edelleenkin pitää hieman sulatella tätä maisemanvaihdosta. Syötyämme kävimme hankkimassa minulle opiskelijakortin, johon huomenna käyn aktivoimassa vielä kulkuluvan, jotta pääsen eroon erillisestä avainkortista. Tosiaan käynti huoneisiin ja esimerkiksi ruokalaan tai kuntosalille tapahtuu tuon yhden kortin avulla. Saatuani avainkortin lähdimme yhdessä Walmarttiin ostamaan tarvittavia asioita huoneisiimme sekä tietenkin pientä välipalaa ja herkkuja. Tässä vaiheessa seuraamme liittyi vielä yksi vaihtari lisää. Yllätyin siitä, kuinka paljon myynnissä oli tuoreita hedelmiä ja vihanneksia, sillä olin kuullut aiemmin, että sellaisista voi vain haaveilla suurimmassa osassa kauppoja. Ostin muun muassa pyyhkeet, peiton, laatikon kosmetiikkatuotteilleni sekä torkkuviltin. Pyrin pärjäämään mahdollisimman vähällä, sillä kaikkia tavaroita en kuitenkaan saa vietyä takaisin Suomeen. Halusin kuitenkin joitakin asioita tuomaan hieman kodikkuutta huoneeseeni.

Palattuamme Walmartista lähdimme vielä melko nopeasti katsomaan jenkkifutispeliä, sillä saksalaisen vaihtarikaverimme suosikkijoukkue oli pelaamassa. Päätimme syödä samassa paikassa, sillä päivällinen alkoi vasta huomattavasti myöhemmin ja nälkä alkoi olemaan jo pikkuhiljaa. Buffalo Wild Wingsissä vierähti pari kolme tuntia, minkä jälkeen päätimme vielä pistäytyä yhdessä kaupassa. Lyhyen välimatkan vuoksi päätimme kävellä, mikä ei täällä olekaan aivan yhtä itsestään selvä ratkaisu kuin kotimaassa. Täällä kävelytiet ovat erittäin harvinaisia, sillä kaikkialle liikutaan autolla. Tuo oli ensimmäisiä kulttuurishokkeja, vaikka olinkin kuullut jo aiemmin, ettei kävellen pääse yleensä paikasta toiseen järkevästi. Todennäköisesti palellutin itseni hieman matkan aikana, sillä tänään on ollut jotenkin puolikuntoinen olo. Eilen illalla laitoin tavaroita paikalleen ja meninkin nukkumaan jo yhdeksän aikaan. 

Tänään olemme käyneet brunssilla ja kaupassa, jossa myydään yliopiston tuotteita. Ostin sieltä collegepaidan sekä tarran kalenterini taakse. Tavaraa oli aivan älyttömästi ja piti kyllä toppuutella itseään, ettei kahminut kaikkea mahdollista kivaa mukaan. Tuon jälkeen nukuin pitkät päiväunet, sillä matkaväsymys ja pieni flunssanpoikanen tuntuvat verottavan jonkin verran. Päätimme siirtää kuntosalinkin toiseen päivään, jotta olemme huomenna orientaatiossa terveenä. Sovimme kuitenkin toisen suomalaisen vaihtarin kanssa, että menemme vielä päivälliselle ja kiertelemään kampusta kävellen hänen kämppiksensä kanssa. 

Pikkuruinen turvapaikkani.

Tällä hetkellä olo on edelleen häkeltynyt ja koti-ikävä meinaa puskea päälle. Puhuin poikaystävälleni, että oletin ristiriitaisten tunteiden tulevan vasta myöhemmin ja "honey moon" vaiheen kestävän alussa jonkin aikaa. Luulen kuitenkin, että erilainen ympäristö vaatii sen verran totuttelua, että ottaa oman aikansa päästä sinuiksi kaiken kanssa. Yritän olla armollinen itselleni ja muistuttaa, että kaikenlaiset tunteet ovat tässäkin kokemuksessa sallittua. Joka tapauksessa olen ylpeä, että olen tänne lähtenyt ja luotan siihen, että jonkin ajan kuluttua olen löytänyt paremmin paikkani ja sopivan rutiinin itselleni. Sitä odotellessa!

- Vilma

2. "Lähtö itkua vaille valmis"

 Moi,

Tässä alkaa lähtöpäivä lähestymään hurjaa vauhtia. Perjantaihin on tiistaista enää kolme yötä, hui.

Tuntuu, että on unohtanut hirveästi tehdä kaikkea ja pelottaa, että joku menee mönkään matkalla. Viisumi- ja tulliasiat aiheuttavat vähän päänvaivaa, kun tuollaiset byrokratian ihmeellisyydet on Euroopan ulkopuolella aina oma asiansa. Reissun suurimmat valmistelut on kuitenkin tehty jo viime vuoden puolella, joten tuntuu hälyttävän yksinkertaiselta miettiä nyt lähinnä mukaan otettavia tavaroita. Pakkauslistaa olen rakentanut nyt pari päivää, mutta konkreettisesti laitan tavaroita laukkuihin vasta huomenna. Jännittää lähteä yksin ensimmäistä kertaa reissuun, koska aina ennen on ollut perheenjäseniä tai kaveri, kehen turvautua tarvittaessa. Miten niin mun pitäisi muka itekseni pärjätä? 

Meillä oli viikonloppuna aivan ihanat läksiäiset pienellä porukalla. Vaikka kuinka kielsin kyyneleet illalta jo etukäteen, rikoin myös itse tätä määräystä. Olin pyytänyt vierailta, että mikäli minua haluaa jotenkin muistaa, voi käyttää luovuutta ja tehdä jonkin esityksen vaikka pantomiimista runonlausuntaan. Jyväskylän likat olivat sitten tehneet upean diaesityksen minusta nimellä "The Vilma Show" ja Powerpointin jälkeen kuunneltiin vielä tekoälyllä tehty kappale. Posket oli sen kokonaisuuden jäljiltä naurusta kipeät ja kyynelistä märät. Tämän jälkeen siskoni luki tekemänsä runon meistä ja antoi mukaan viemisiksi kuvan sekä kynän, jolla saan kirjoittaa hänelle vaihdosta kirjeitä tai kortteja. Hänelle jää toinen kynä, joka sopii yhteen omani kanssa. Tässä kohtaa sydämeni suli ja särkyi samaan aikaan. On niin kovin kiitollinen ja onnekas olo siitä, että olen saanut haalittua ympärilleni ihania ihmisiä, jotka oikeasti kannustavat tähän kokemukseen, tietävät tulevansa ikävöimään ja haluavat sen myös osoittaa. 

Vaikka samaan aikaan innostus lähdöstä kasvaa, olen myös viime päivinä ollut koko ajan itkuherkempi. Koko vaihto alkaa konkretisoitumaan, kun joutuu yhä useammalle sanomaan heipat ja "nähdään puolen vuoden päästä". Kuitenkin pitää muistaa, että aika menee salamannopeasti ja kohta voidaan taas todeta yhdessä että "onpa ihana vihdoin nähdä". Sitä odotan jo nyt.

- Vilma

Huugo eli Pölkky
(joka sinnikkäästi yrittää saada huomiotani tässä kirjoittaessa)

1. Terkuin kuka?

Moi,

minähän se täällä, Vilma! Ajattelin ensimmäisenä esitellä itseni jollain tapaa, jotta edes tiedät kenen juttuja täällä lueskelet. Olen siis 25-vuotias, kolmannen vuoden psykologian opiskelija Jyväskylästä. Kotoisin olen Tampereen vierestä Nokialta, missä asustelin täysi-ikäisyyteen asti. 

Perheeseeni kuuluu poikaystävä, isä, äiti, isosisko ja hänen puolisonsa. Ei tietenkään unohdeta vanhempieni kahta kissavanhusta (alempana lempikuvani niistä) tai siskon ja tämän puolison terrieriä, jonka lempinimi on erittäin osuvasti Pölkky. Kesään 2022 asti minulla oli myös maailman ihanin ponimummeli, mutta Betu kirmailee nykyään vihreämmillä niityillä. Hevosharrastukseni on ollut siitä lähtien tauolla, mutta kovasti kaipaan turpaterapian pariin. Tällä hetkellä harrastan muun muassa kuntosalilla käyntiä, lenkkeilyä ja laskettelua sekä muuta omatoimista liikuntaa. Luonnossa liikkuminen ja matkustelu ovat myös lähellä sydäntäni.

Vaikka koulutuksesta kertominen saattaa olla vähän kuivahkoa tällaisessa kontekstissa, haluaisin kuitenkin myös sitä avata, sillä yliopistourani alkoi joihinkin vuosikurssini opiskelijoihin verrattuna suhteellisen myöhään. Peruskoulun jälkeen kävin Tampereen yhteiskoulun lukion, mikä oli hyvä päätös sosiaalisen piirin laajentamiseksi. Ylioppilaskokeissa kirjoitin pitkän matikan, äidinkielen, psykologian, ruotsin ja englannin hyvillä arvosanoilla. Tuolloin psykologian todistushaussa otettiin huomioon yksi reaaliaine, mutta tämä muuttui heti seuraavana vuonna ja siksi todistukseni pisteet eivät riittäneet lähimainkaan opiskelupaikkaan. Vietin muutaman välivuoden, joiden aikana kävin muun muassa psykologian valmennuskurssin ja tein töitä. 

Henkisen kasvun kannalta suurimmat tekijät lienevät kuitenkin olleen armeijan suorittaminen ja sitä kautta Puolustusvoimissa työskentely vuoden mittaisessa viransijaisen tehtävässä. Kävin tiedustelualiupseerikurssin ja johtajakauden toimin ryhmänjohtajana sotakoiraosastolla. Niin ikään sotakoiraosastolle lähdin töihin Kajaaniin, minkä vuoksi peruin paikkani kansanopistosta psykologian linjalta. Muutin ensimmäiseen omaan asuntooni täysin vieraaseen kaupunkiin, missä astuin todella suuriin saappaisiin aiemman koulutukseni huomioiden. Tuo vuosi on kuitenkin ollut yksi elämäni hienoimmista ja pidän kokemusta yhtenä arvokkaimmista tilaisuuksista, mitä minulle on tarjottu. Kävin jälleen yhdessä psykologian pääsykokeessa Oulussa suoraan sotaharjoituksesta, mutta paikka ei auennut vieläkään. Muutin Kajaanista takaisin vanhempieni luo, missä tein peruskoulun sijaisuuksia ja aloitin työt kaupassa, suoritin avoimen yliopiston kautta psykologian perusopinnot sekä kirjoitin uutena aineena ylioppilaskokeissa maantiedon. Koin, että oppiaine oli tarpeeksi mielenkiintoinen itsenäisesti opiskeltavaksi ja olin oikeassa. Seuraavana keväänä opiskelupaikka vihdoin aukesi niin todistuspisteiden kuin viimeisen pääsykokeenkin kautta.

Minä ja sotakoirani Sissi

Luulen, että hieman mutkitteleva polkuni opiskelijaksi on ollut pelkästään hyvä asia, vaikka usko onkin meinannut horjua matkan varrella. Koen tuntevani nykyään itseni koko ajan paremmin ja jonkin verran elämää nähneenä myös opintojen aiheet linkittyvät toisiinsa paremmin. Olen ylpeä siitä, että uskallan puskea itseäni välillä epämukavuusalueelle ja vaihtoon lähteminen on yksi tällaisista asioista.

Opiskelijavaihtoni suuntautuu Yhdysvaltojen Coloradoon, tarkemmin sanottuna Grand Junctionissa sijaitsevaan Colorado Mesa Universityyn. Asun kampuksella sijaitsevassa asuntolassa, josta sain onnekseni oman huoneen kolmen muun opiskelijan kanssa jaettavasta asunnosta. Kursseja suoritan vaihdon aikana lähes saman verran kuin kotiyliopistossakin suorittaisin eli yhteensä 28 opintopistettä (14 credits). Valitsin lukujärjestykseeni seuraavat: Speechmaking, Women's & Gender Studies, Health Psychology ja Human Sexuality. Akateemisten kurssien lisäksi suoritan hip hopin alkeiskurssin sekä vaelluskurssin - kyllä, Amerikassa on mahdollista saada yliopistossa sellaisista opintosuorituksia kasaan. 

Lähtöpäivä koittaa jo ensi viikolla, mikä aiheuttaa jännitystä, innostusta ja suurta haikeutta. Aion purkaa tuntemuksiani ja jakaa kokemuksiani tänne, jotta sinä ja minä voimme palata näihin hetkiin myöhemminkin. Toivottavasti viihdyt matkassa mukana!

- Vilma