6. Ihastelua ja ikävää

 Moi,

taas on aikaa vierähtänyt aivan huomaamatta vaikka ja kuinka! Arki on lähtenyt rullaamaan melko mukavasti, tunteet ovat menneet hetkittäin aika vuoristorataa ja kaikenlaista kivaa on ehditty taas touhuamaan. Sen verran haipakkaa on ollut, etten ole oikeasti ehtinyt istua alas ajatuksen kanssa edes kirjoittamaan tänne. Ne hetket, jotka ovat jääneet vapaaksi kaikesta muusta, olen pyhittänyt omalle ajalle - sellaiselle täysin aivottomalle videoiden tai sarjojen katsomiselle ja muutamille päiväunille. 

Olen nukkunut täällä ollessani tavallisesta tavastani poiketen melko huonosti jopa. Yleensä minulla on hyvät unenlahjat, nukun melkein missä vain ja milloin vain. Nyt kuitenkin keho on varmaan ollut siinä määrin edelleen ylikierroksilla, että olen pyörinyt öisin nähden painajaisia ja heräillen useamman kerran ennen herätystä. Tuo univelka on alkanut kertautumaan ajan kanssa ja se on oikeasti vähän huolestuttanut itseä, kun on niin epätyypillistä. Viime päivinä olen kuitenkin yrittänyt saada rauhoitettua iltoja paremmin ja olenkin saanut paremmin nukutuksi. Ainakaan samanlaista levottomuutta ei ole ilmassa. 

Mitähän kaikkea viimeisimmän kirjoittelun ja tämän hetken välille onkaan mahtunut? Turvaudun puhelimesta löytyviin kuviin ja videoihin, jotta saan kasattua suurimman osan mainitsemisen arvoisista tapahtumista. Tällä viittaan lähinnä luentojen, ruokailujen ja koulutehtävien ulkopuolelle jääviin asioihin. 

Ensimmäisenä tulee mieleen CMU:n jääkiekkopeli, jota pääsimme opiskelijoina ilmaiseksi katsomaan. Ennen ottelua oli mahdollisuus päästä ilmaiseksi luistelemaan, joten mehän kävimme kipaisemassa vuokraluistimet jalkaan ja kiersimme kaukaloa hymyssä suin jonkin aikaa musiikin säestämänä. Lisäksi saimme ensimmäisten joukossa ilmaiset fanipaidat - seuraavana päivänä laitoimmekin ihan keskenämme sopimatta tiimipaidat kuntosalille Ainon kanssa! Oli mukavaa päästä osaksi yliopiston urheilutapahtumia, vaikka meidän makuun ikävät huutelut vastapuolelle menivätkin liiallisuuksiin. Minkäs teet - kai me ollaan vähän liian kilttejä tänne.

Seuraavana päivänä olimme shoppailemassa tyttöjen kanssa. Itse löysin vain mustat Converset salille ja hip hop -tunneille, vaikka useissa liikkeissä kävimmekin. Täällä paikalliset ostoskeskukset on hyvin erilailla rakennettu kuin meillä Suomessa. Monen päällekkäisen kerroksen sijaan alue on maan tasalla ja ulottuu valtavan suurelle alueelle. Viikonlopun viimeisteli sunnuntainen Crosscountry Skiing & Hot Springs -retki yliopiston Outdoor Programin kautta. Ajelimme siis Irontoniin hiihtelemään pariksi tunniksi ja siitä suoraan kuumien lähteiden ympärille rakennettuun uimalaan. Tuon kombon jälkeen joka ikinen (kuskia lukuun ottamatta) simahti automatkalla takaisin Grand Junctioniin. Auton purkamisen ja välineiden paikoilleen laittamisen jälkeen menimme katsomaan hetkeksi Superbowlia. Pienen pätkän ehdimme näkemään ja tietenkin eniten odottamamme Halftime Shown. Sen jälkeen nälkä voitti, ja kävimme syömässä Noodles & Co -ravintolassa sekä hakemassa jäätelöt jälkiruuaksi. Oli aivan mahtava viikonloppu, vaikka rättiväsynyt likka olinkin sen jäljiltä. 

Viime keskiviikkona oli kampuksen teatterilla BANFF Mountain Film Festival eli ulkoilma-aktiviteeteista ja luonnoista kertovia lyhytelokuvia esittelevä festivaali. Monenlaisia elokuvia ja videoita oli tarjolla, vaikka ilmeisesti olivat hieman eri tyylisiä kuin viime vuosina. Tämänkertainen kattaus oli lähtökohtaisesti ihmisistä kertovia tarinoita ja kuvauksia extreme-urheilun sijaan. Tuon illan jälkeen kyllä oli hinkua päästä itsekin eräilemään ja laskettelemaan.

Yliopiston maskotti Rowdy ystävänpäivänä <3

Ystävänpäivänä menimme Ainon ja hänen paikallisen kaverinsa kanssa katsomaan Paddington in Peru -elokuvaa paikalliseen elokuvateatteriin. Ostimme paikan päältä jäähilejuomat koossa "small" ja täytyy kyllä sanoa, että Amerikassa kaikki tosiaan on isompaa! Pienin mahdollinen koko oli valtava ämpärillinen, mikä oli suurempi kuin kotimaassa saatavat suurimmat juomat. Eipä siinä, maistuihan se kuitenkin! Elokuvakin oli hyvä, mukavaa nollaamista aivoille. 

Lauantaina heräsimme jo aamuviiden paikkeilla, sillä lähdimme porukalla patikoimaan Grand Junctionin National Monumentille ennen auringonnousua. Valitettavasti aamu oli harvinaisen sumuinen, joten mitään ei varsinaisesti näkynyt. Toisaalta maisema oli upean näköinen päivän alkaessa kirkastumaan, kun sumu hiljalleen alkoi väistymään. Katselimme maisemia jonkin aikaa lumisateessa ennen kuin lähdimme kävelemään takaisin autoille. Tuolla jälleen pysähtyi oikein ihastelemaan ympäristöään ja sitä, kuinka kiitollinen saa itselleen olla päätöksestä lähteä tänne. En ole koskaan ollut samanlaisessa paikassa. Ja tuollaiset näkymät löytyvät käytännössä aivan takapihalta! Kävimme matkalla vielä paikallisessa, perinteikkäässä aamupalapaikassa. Pannukakkujen päällä oli aimo annos voita (pari kaveria luuli jäätelöksi) ja annoskoot olivat niin sanotusti enemmän kuin tarpeeksi isoja. Rehti meininki, kuten eräs tuttu sanoisi. Pienen elpymisen jälkeen lähdimme vielä Goodwilliin eli amerikkalaisen kirpputoriketjun myymälään, missä vierähtikin useampi tunti. Paljon kivoja vaatteita löytyi eikä mennyt edes koko omaisuutta tuolla reissulla! Oli siis onnistunut päivä kaikin puolin.

Ikävän tunne on ollut viime aikoina läsnä jälleen enemmän. Voi olla, että ystävänpäivä nosti tunteita pintaan tiedostamatta. Toisaalta henkisestikin oli vähän haastavampia päiviä, mutta toisaalta haluan ottaa nekin ilolla vastaan. Tietää niin sanotusti elävänsä, kun vähän muljahtelee mielessä silloin tällöin. Purin ajatuksia päiväkirjaan ja läheisille, mutta suurin helpotus siinä hetkessä oli läksiäisistä mukaan otetut kirjeet. Niistä sai hyvän muistutuksen siitä, kuinka iso juttu täällä oleminen oikeastaan onkaan. Ja tätä kasvua vartenhan tänne lähdinkin. Etäisyyden ottaminen on tuonut eri tavalla tilaa itsensä tutkailulle ja pohdiskelulle. Toisin sanoen täällä menee aivan hyvin! Kaikki tämä on nimittäin sitä,

Aivan Amerikkaa.

- Vilma

5. Huispati hutaa

 Moi,

kuten pystyt ehkä(?) ymmärtämään otsikosta, pari kulunutta viikkoa ovat menneet hujauksessa ohi. Yksi syy lienee koulutehtävien suuri määrä, mutta toinen on se, että koko ajan on kaikenlaista ohjelmaa tarjolla. On mahdotonta käydä yksityiskohtaisesti läpi menneiden päivien tapahtumia, mutta haluan nostaa tiettyjä asioita kuitenkin esille. Lyhkäisesti ilmaistuna, on ollut haipakkaa ja hauskaa!

Viime viikolla juhlimme muun muassa yhden vaihtarin synttäreitä pienimuotoisesti. Hengailimme kahden kämppiksinä asuvan vaihtarin asunnolla ja pelailimme hauskaa peliä nimeltä "Out of the loop". Ideana on, että kaikki pelaajat yhtä lukuun ottamatta näkevät puhelimesta sanan ja heidän pitää vastata siihen liittyviin kysymyksiin vakuuttavasti. Myös tämä yksi pelaaja, joka ei ole saanut sanaa, yrittää vastata kysymykseen parhaan taitonsa mukaan hämätäkseen muuta joukkoa. Lopuksi pelaajat yrittävät saada tämän sanattoman pelaajan kiinni. Pelailun lisäksi söimme kakkua, jonka muut olivat huomaavaisesti (nuuskakiekko keskelle kaiverrettuna) hankkineet juhlakalulle.

Perjantaina pääsin ensimmäistä kertaa pelaamaan kavereiden kanssa pickleballia ja täytyy kyllä sanoa, että siitä tuli yksi suosikeistani! Se on lajina ikään kuin yhdistelmä tennistä ja padelia, mutta seiniä ei ole käytössä kuten jälkimmäisessä. Lisäksi pallo ja mailat ovat erilaisia. Aivan super hauskaa ja saatiin hyvät pelit aikaiseksi!

Minä ja Aino laskettelu edition.

Lauantaina olikin innolla odottamamme "Mavs take over the mountain"-tapahtuma Powderhornin laskettelukeskuksessa. Yliopiston opiskelijat saivat alennusta hissilipuista sekä vuokravälineistä, mikä houkuttelikin suuren joukon viettämään laskupäivää. Lisäksi ala-asemalla oli dj soittamassa musiikkia lähes koko päivän. Laskimme porukassa päivät pitkät ja oli kyllä mahtavaa päästä vuoristomaisemiin yhteen talven lempipuuhista. Yksi vaihtari oli vasta toista kertaa elämässään laskettelemassa, mutta hänkin tuli käsittämättömän taitavasti ja rohkeasti mukana! Matkalla näimme myös lähempää kanjoneita ja vuoria. Jälleen kerran sitä pysähtyi oikein pohtimaan, että kylläpä tässä aikamoisessa paikassa saadaan tämä puolivuotinen viettää. 

Seuraavana päivänä kuitenkin kauppareissulla saimme muistutuksen siitä, millainen tämä "aikamoinen paikka" voi toisinaan taas olla. Ajattelin, että keskittyisin tässä julkaisussa lähinnä kivoihin ja hyviin juttuihin, mutta toisaalta on varmaan tärkeää paljastaa näitä toisenlaisiakin puolia tästä kokemuksesta. Kiertelimme siis käytävillä ostaen iltapalaa, juotavaa ja herkkuja Ainon kanssa, kun hän huomasi että nelihenkinen miesporukka seuraa meitä. He kiertelivät välillä yksin, välillä ryhmässä, mutta aina joku heistä sattui samalle käytävälle kanssamme. Hetkittäin he olivat hyvinkin lähellä meitä, mutta eivät ottaneet muuten kontaktia ollenkaan. Koska tälläkin alueella valitettavasti tapahtuu kaikenlaista hämärää toimintaa ja jopa ihmiskauppaan liittyviä asioita, tuli meille todella epämukava olo tuosta toiminnasta. Vaikka olimme kävelleet kauppaan, etenkin illan hämärtyessä emme halunneet lähteä kävelemään takaisin. Otimme varman päälle ja tilasimme Uberin, millä pääsimme turvallisesti perille. Paikallinen kaverimme kertoi meille tapahtuneesta kuultuaan, että suosittelee etsimään vastaavassa tilanteessa kaupoissa päivystävän vartijan ja sanomaan hänelle asiasta. Täällä tosiaan on yleensä virkapukuinen henkilö vastaamassa turvallisuudesta tavallisissa ruokakaupoissakin, jonka tehtävä on hoitaa tuollaiset tilanteet. Vaikka mitään ei sattunut eikä tilanne välttämättä oikeasti ollut vaarallinen, tuli siitä todella ahdistava olo ja pieni koti-ikävä. Tästä lähin menemmekin jonkun miespuolisen kanssa ja isommalla porukalla, mikäli johonkin haluamme kävellä.

Taivas oli kaupasta tullessa kaikesta huolimatta kaunis.

Maanantaina oli puhekurssini ensimmäinen puhe, jossa oli tarkoituksena parin kolmen minuutin ajan kertoa itsestään esineen kautta. Toisin sanoen kuvailla esinettä/asiaa siten, että kuvaukset toimivat metaforina myös sinuun itseesi. Minä olin omena (en varmaan ole ainoa, jolla alkoi soimaan päässä se tietty laulu...) ja sain paljon kehuja luontevuudestani. Se tuntui hyvältä, sillä vaihtarina on välillä vähän jännittävää avata suunsa. Toisaalta se luo eräänlaisen etulyöntiaseman, koska kukaan ei hätkähdä virheitä vierasta kieltä puhuvan niitä tehdessä.

Eilen oli uudelleen tämän muikkelin vuoro avata suunsa, sillä esittelimme kahden muun suomalaisen vaihtarin kanssa Suomea yliopiston kirjastolla lukukausittain järjestettävässä Cultural Café -tapahtumassa. Kerroimme itsestämme ja kotimaastamme yleisesti sekä vastailimme lopuksi kuulijoiden kysymyksiin. Esitelmä meni aivan älyttömän hyvin ja olin ylpeä kaikista meistä. Omalta osaltani voin sanoa, että ennen aloittamista jännitti kauheasti, mutta vauhtiin päästyäni olin rento ja nautin esiintymisestä. Saimme paljon kiitoksia ja kehuja, mikä tuntui tietenkin hyvältä, kun on ollut edustamassa omaa kotimaataan.

Illalla oli sitten viikoittainen Global Conversation -tapahtuma kansainvälisen porukan kesken, jossa aktiviteettina oli tällä kertaa maalausilta. Viime viikolla samaisessa kokoontumisessa pelasimme Amerikassa suosittua Jeopardy -tietovisaa pienissä ryhmissä. Bob Rossin videota katsellessa pääsimme päästämään sisäisen taiteilijamme valloilleen. Maalaaminen rauhoitti ja lopputuloskin toi mukavaa lisäväriä melko askeettisen huoneeni ulkoasuun. Maalailun jälkeen lähdimme vielä muutaman kaverin kanssa pelaamaan pickleballia ulkokentille. Saimme hyvät pelit aikaiseksi musiikkia kuunnellen, vaikka välillä kentältä sammuikin valot. Yhdeksältä illalla luovutimme, vaikka yritimmekin vielä saada auton valojen avulla muutaman kierroksen tehtyä. En nyt halua mitenkään liikaa kehua itseäni, mutta olen kyllä nopeasti saanut lajista kiinni ja melko näppäriä kuvioita saan välillä aikaiseksi!

Vaikka viime viikolla ja tälläkin on ollut päiviä tai hetkiä, jolloin on ollut vähän hankala olla tai yksinkertaisesti kuormittunut ja rekan alle jäänyt olo, on kokonaisfiilis silti hyvä. Rutiini on alkanut löytymään, uusia kavereita löytyy jatkuvasti ja englantikin sujuu suurimmalta osin melko vaivattomasti. Aika tuntuu kuluvan älyttömän nopeasti ja nyt jo on välillä tullut pakokauhu siitä, ettei tämä vaihtojakso riitä kaikkiin kivoihin seikkailuihin, mitä tällä maalla olisi tarjota. Yritän kuitenkin keskittyä tähän hetkeen ja ottaa kaiken ilon irti sanomalla mahdollisimman usein "kyllä". Sitä tämä nimittäin on,

aivan Amerikkaa.

- Vilma